Siirry sisältöön

Terttu-yhteistyö avasi startupillemme aivan uudet näköalat

Työyhteisöille palautumista ja rentoutusta tarjoava turkulainen KorpiForrest-startup auttaa tietotyöläisiä parempaan mielen hyvinvointiin. Toinen yrityksen perustajista, Mikko Pohjola, kertoo, miten yhteistyö Terveyskampus Turun Terttu-palvelun kautta on tarjonnut yritykselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia hyvinvointiteknologian vahvasti kilpaillulla kentällä.

 ”Kaikki lähtee tietotyöläisten tarpeesta parempaan kognitiivisen kuormituksen hallintaan ja opettaa yhteisöille palautumisen kulttuuria” Pohjola kuvailee KorpiForrestin lähtökohtia. Perustettaessa lähdettiin liikkeelle suomalaisesta itsestäänselvyydestä: luonnolla on todettuja hyvinvointivaikutuksia. Tutkimuksen perusteella stressitasot laskevat paremmin kuin suorakulmaympäristössä.

”Metsää ei aina ole mahdollista tuoda kaupunkien keskustaan, niinpä ajatus oli tuottaa luonnolle toiseksi paras vaihtoehto.” Pohjola kertoo ”Aloitimme pienellä yhden hengen toimistokopilla, josta syntyi Korpihetki – virtuaalinen luontoelämys mikrotaukoja varten.”

Tästä suunnitelmat ovat nyt edenneet pidemmälle kehitettyyn fyysiseen tuotteeseen, appiin ja palveluratkaisuun. Yrityksen eetoksena on, että hyvinvoinnista huolta pitäminen on kokonaisuus, johon eivät pienet parannukset riitä.

Terttu-palvelusta apua validointiin

Turun Ammattikorkeakoulun Health Tech Labin kanssa KorpiForrest aloitti yhteistyön lähestymällä sitä Terttu-yhteistyöpalvelun kautta. Terttu toimii portaalina, jonka kautta yritykset, tutkimusryhmät, korkeakoulut ja oikeastaan mitkä vaan tieteellisiä palveluita tarvitsevat tahot voivat ottaa yhteyttä. Terveyskampus Turku analysoi tarpeen ja sovittaa sen tutkimusryhmiin ja korkeakoulujen yhteiseen tutkimusinfrastruktuuriin.

Health Tech Lab on osa Turun ammattikorkeakoulun omaa tutkimus- ja kehitysinfrastruktuuria ja sen ICT-osaamisalaa. Kupittaan kampuksella sijaitsevassa laboratoriossa on huippuluokan puitteet kaikenlaiseen terveysteknologian testaamiseen.

”Alusta saakka meillä oli toiveena, että voisimme tieteellisellä testauksella varmistamaan, onko tämä meidän sovellus oikeasti vaikuttava – toimiiko se miten me uskotaan?” Pohjola kuvailee. ”Oli todella mukavaa päästä Health Tech Labin kanssa testaamaan laboratorioasetelmassa testaamaan ideaamme. Ja nyt kun tutkimus on saatettu loppuun ja tulokset analysoitu, saimme tieteellistä tukea tälle konseptille.”

KorpiForrest teki tutkimusyhteistyötä sekä Turun ammattikorkeakoulun, että Turun yliopiston psykologian laitoksen kanssa. Heti alkuun yhteistyö auttoi ratkaisemaan ison kompastuskiven: ”Health Tech Lab suunnitteli meille koeasetelman yhteistyössä Turun yliopiston dosentin, Mika Koiviston kanssa. Laboratoriosta saimme myös elintärkeää tukea tietosuojan ja Euroopan tietosuoja-asetuksen, GDPRn vaatimien toimenpiteiden toteuttamiseksi.”

Tutkimuksen myötä uskottavampi tuote

Ehkä tärkein tuki tuli kuitenkin testiasetelman eettisestä suunnittelusta. Tutkimus saatiin yhteistyön kautta Turun ammattikorkeakoulun Tutkimuseettisen toimikunnan käsittelyyn. Ilman eettistä ennakkoarviointia tutkimustiedon julkaisu olisi ollut haasteellista.

”Minulla on tausta tutkijana ja tiedän kuinka tärkeää, on olla tieteellisesti uskottava hyvinvointituotteiden markkinoilla.” Pohjola kertoo.

Suurin osa hyvinvointiteknologiasta toimii tieteellisin perustein, mutta tieteellinen pohja perustuu yleensä yleisiin tutkimuksiin. Nyt KorpiForrestin tuote on todettu tieteellisesti toimivaksi ja se on markkinoilla merkittävä etu uskottavuudessa ja laadussa.

”Tällä asetelmalla on hyvä alkaa miettimään maailmanvalloitusta, tosin vuosien myötä on tullut myös jalat maahan – mutta olemme kasvuyrityksenä tässä liikkeellä. Suomessa tuotteemme on saanut jo todella hyvän vastaanoton ja seuraavaksi suuntaamme maailman suurkaupunkeihin.”

Yhteistyöstä Pohjolalla on vain hyvää sanottavaa, ”Psykologin kanssa oli todella hyvä tehdä töitä, hänellä oli tähän sopiva tutkijaprofiili ja hän oli asiantuntija erilaisissa tutkimusmenetelmissä. Hän toi meille tieteellisen selkänojan.”

KorpiForrest toimii Turku Business Regionin pyörittämässä SparkUp-yrityshautomossa. Jatkoa ajatellen KorpiForrestilla on paitsi juridinen puoli, myös yhteistyöverkostot kunnossa, jos esiintyy tarve tehdä lisää tuotekehitystä. Koronan myötä luontoon meneminen on noussut maailmanlaajuiseksi megatrendiksi ja tämän aallon harjalle pyrkii KorpiForrest toiseksi parhaalla, mutta tutkitusti toimivalla vaihtoehdolla.

Terttu-yhteistyöalustaan voit tutustua täällä.

Teksti: Misha Dellinger