Hyvinvointialueista yritysten kumppani terveystiedon hyödyntämiselle
Soteuudistuksen vaikutukset terveydenhuollon tutkimus- ja kehityspuoleen mietityttää asiantuntijoita. Sitra järjestää Hyvinvointia terveysdatasta – Suomi vuonna 2030 – paneelikeskustelun, jossa ruoditaan hyvinvointialueiden muodostamisen mukanaan tuomia uhkia ja mahdollisuuksia terveysdatan käytön näkökulmasta.
Terveyskampus Turun kehitysjohtaja Leena Setälä keskustelee yhdessä Aalto-yliopiston professori Robin Gustafssonin ja Lääketeollisuus ry:n Petri Lehdon kanssa Terveysalan kasvustrategian haasteista. Hyvinvointialueiden roolitus terveydenhuollon perustoiminnoissa on jo kohtuullisen selvä, mutta sen potentiaali terveydenhuollon kehityksen ja innovaation työkaluna on jäänyt kunnolla läpikäymättä.
Kehitysjohtaja Setälä avaa tilannetta tarkemmin: ”Hyvinvointialueiden syntyminen antaa uuden mahdollisuuden edistää sote-alan teknologista kehitystä ja sen edellyttämää yritysyhteistyötä, jos muutamasta asiasta pidetään huolta: hyvälaatuisen terveysdatan tuottamisesta ja reilusta jakamisesta sekä hyvinvointialueen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan resursoinnista.”
Terveystiedon hyödyntäminen lääketieteessä on innovaatiotoiminnan terävintä kärkeä tällä hetkellä ja erityisesti turkulaisen terveysklusterin osuus siinä merkittävä.
”Myös asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamista tarvitaan, jotta kansalaisille voidaan tarjota nykyistä parempia digitaalisia palveluja” Setälä toteaa.
Soteuudistus on merkittävin uudistus suomalaiseen terveydenhuoltoon vuosikymmeniin ja terveydenhuollon asiantuntijoiden mukanaolo uudistuksessa on tärkeää.
Sitran verkkopalaverina järjestettävä Hyvinvointia terveysdatasta – Suomi vuonna 2030 – paneeli pidetään torstaina 31.3.2022. Osallistumislinkki ja lisätietoa täältä.
Terveyskampus Turku muodostaa Suomen suurimman lääketieteen, sosiaali- ja terveysalan sekä teknologian moniammatillisen osaamiskeskittymän, joka tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia koulutus- ja tutkimustoiminnalle, innovaatioille ja yritysyhteistyölle. Terveyskampus Turku -yhteistyössä ovat mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Yrkeshögskolan Novia ja Turku Science Park Oy. Suomen akatemian rahoittama HCT2.0-hanke toteutetaan vuosina 2020–2022 Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan NOVIA:n yhteistyönä.
Teksti: Misha Dellinger